aki_0010.jpg

Akin lempileluihin kuuluu Whiskasin pentupaketista tullut hiiri, joka nimettiin Jekuksi. Sillä se leikkii vaikka koko päivän (ja joskus yölläkin tullaan emäntä herättämään hiiren kanssa xD ) ja hiiren kanssa Aki on oppinut nyt noutamisen.

aki_0014.jpg

 Aki ei muiden lelujen kanssa ole koskaan noutanut leluja, mutta Jekkuhiiren kanssa sitä saa heittää yötä päivää Akille. Aki myös puhelee ihan hirmuisesti tuodessaan hiirtä takaisin minulle taas heitettäväksi ja tänäkin aamuna se toi ihan sänkyyn naaman eteen hiiren että heittäisin sen. On tuosta akista tullut kyllä ihan mahdoton nyt viikon sisällä :)

akisydanhiiri.jpg

Meillä ruokinta on mennyt taas uuteen uskoon. Yllättäen innostuin noista Almon ruuista sen verran, että päätinpä niin että kerran päivässä meillä syödään nyt aina Almoa. Eli ruokaresepti sitten onkin aamuisin märkäruokaa (missä seassa rouhittua pirskattia). Päivällä joko keitettyä kanaa tai sitten raakaa jauhelihaa ja sitten illalla almoa. Raksuissa meillä on tällä hetkellä käytössä Royal Canin kitten raksut sekä niiden seassa Orijenin aikuisten raksuja. Ajattelin että kun tilaan vauhtiraksuista noita raakalihoja niin voisin tilata samalla ihan isomman pussin Orijenin raksuja, näyttävät ainakin Akille maistuvan.

 

Harmittaa muuten kun näyttelyssä oli myynnissä sellaisia lihatikkuja kissoille (keltaisessa pussissa kolme tikkua) niin en tajunnut ostaa kun yhden pussin :( aki nimittäin tykkää niistä tikuista ihan suunnattomasti ja tietääkseni missään jyväskylässä ei niitä myydä. No, toivotaan että ensi jyväskylännäyttelyssä on niin voidaan ostaa sitten oikein kunnon kasa Akille niitä.